Serellenders

Derangement


© HW Farm

Virallinen nimi Derangement Syntynyt 10.08.2014
Rekisterinumero VH15-031-1066 Rotu ja sukupuoli Suomalainen puoliverinen, ori
Säkäkorkeus 170 cm Väri Tummanruunikko
Kasvattaja K. Kangas, Espoo evm Omistaja VRL-06904 & VRL-13822

valjakkopainotteinen, vaikea yhdistetty  /  täyttänyt 3v. 10.11.2014, 8v. 10.04.2015

❖   Hevosella on yhteensä 40 VVJ-sijoitusta joista 1 on VVJ-Cup sijoitus.

VVJ-I 31.07.2016 (9 + 41 + 19 + 20 + 15 = 104p.)

Range on pusuja jakeleva hellyydenkipeä kaveri, josta ei löydy yleensä tippaakaan orimaisuutta. Ainoa käytökseen liittyvä seikka, joka viittaa Rangen sukupuoleen on herrasmiesmäinen hörinä jonkin ihastuttavan, otollisella hetkellä olevan leidin lähellä. Taluttaessa ori kulkee parhaiten löysähköllä riimunarulla, liian napakka ote narusta saa orin kireämmäksi ja hankalammaksi käsitellä.

Hoidettaessa ori on oikea nallekarhu tutkiessaan salaa varovaisesti taskuja, tunkiessaan päätä kainaloon ja tuhistessaan lämpimästi kasvoille. Rangen voi hoitaa vaikka irrallaan karsinassa tai käytävällä kiinni yksin tai kaksin puolin, sillä ei ole mitään merkitystä, sillä ori pysyy sievästi paikoillaan ja vain nautiskelee harjauksen hierovasta tunteesta. Kaviot se nostaa erittäin helposti. Valjastaessa ori vähän piristyy: yleisilme muuttuu ryhdikkäämmäksi ja joskus Range saattaa jopa hieman kuopaista toisella etukaviollaan.

Ajaessa Range on reipas ja herkkä. Orin saa helposti kulkemaan pyöreänä, kunhan vain vähän verryttelee oria taivuttelemalla tasaisella tuntumalla. Oriin valttina on herkkyys ja nopea reaktiointikyky: Range vastaa ohjastajan apuihin erittäin nopeasti. Ori on myös erityisen miellyttämisenhaluinen ja tekee aina asiallisesti toimivan ohjastajan kanssa parhaansa.
Ominaisuuksiensa ansiosta Range loistaa erityisesti tarkkuusajossa ja maratonosuudella. Liikkeillään ja kokoamisellaan se pärjää myös kouluajossa, mutta oriista on aistittavissa pientä tylsistyneisyyttä kouluajoa kohtaan, varsinkin silloin kun sitä on harjoiteltu monta päivää peräkkäin.

Ori toimii myös satunaisesti omistajiensa maastomopona ratsuna. Ratsuhommista Range ei pidä niin paljoa kuin ajamisesta, mutta nöyränä tekee kaiken osaamisensa mukaan. Maastoiluun ori on turvallinen ja helppo ratsu, sillä se on tottunut maastotreeneissä kaikkeen.

Kilpailupaikalla Rangesta löytyy vähän uudenlaista energiaa. Kotona oriin voi laittaa vaikka solmuun, mutta kisapaikoilla ori tarkkailee valppaana ympäristöä ja mielellään pyörisi erilaisten äänten perässä. Kisoissa taluttaessa ori mieluummin tepastelee rinnalla ravissa kuin kävelee, mutta ei ole kuitenkaan lähdössä taluttajan viereltä minnekkään kauemmas. Kisasuoritukseen Range keskittyy kuitenkin täysillä antaen kaikkensa.



i. Troublemaker evm
fwb - m, 172cm
ii. Distraction evm
hann - rt, 168cm
iii. Inference evm
hann - rt, 169cm
iie. Yellow Sky evm
hann - m, 175cm
ie. New York Lady evm
fwn - m, 173cm
iei. New York Master evm
fwb - rn, 167cm
iee. Fashion evm
fwb - m, 176cm
e. Beach Game evm
fwb - rn, 167cm
ei. Gameboy evm
fwb - m, 170cm
eii. Baystreet evm
fwb - tprn, 172cm
eie. Bellefire evm
fwb - m, 169cm
ee. Big Mama evm
fwb - rt, 165cm
eei. Big Hustler evm
trak - rn, 164cm
eee. Freedom Flame evm
fwb - rt, 163cm

Isä Troublemaker oli ollut varsana todella hankala tapaus jo peruskäsittelystä alkaen, mutta rauhottui ja viisastui kasvaessaan valtavasti. Troublemaker ei ollut koskaan mikään toisten hevosten ystävä tai kovin siivo tammojakaan kohtaan ja oria käytettiin kisauransa loppupuolella ja sen jälkeen siitokseen vain siirtona. Hieman vaikeasta luonteestaan huolimatta Troublemaker oli erittäin haluttu siitosori kilpaurheilun parissa: se oli todellinen suorittajahevonen mahtavine liikkeidensä, hyvän kokoamisasteensa ja periksiantamattomuutensa kanssa. Ori kilpaili vuosia maailman huipulla vaikeissa valjakkoluokissa tasaisesti menestyen.
Ulkomuodoltaan Troublemaker oli kunnioitusta herättävä, ori oli musta ja melko kookas - enkä tarkoita pelkää korkeutta vaan ori oli myös hyvin jykeväluustoinen - sekä sillä oli voimakas, persoonallinen pää. Monien mielestä oriin silmissä leimusi tuli ja halu voittaa. Troublemakerin jälkeläismäärä jäi reiluun pariinkymmeneen, sillä oriin hinta ja vaikeus jätti sen harrastelijoiden valintojen ulkopuolelle ja orin valitsi tammalleen vain rautaiset ammattilaiset. Kaikista jälkeläisistä tuli kilpahevosia pääasiassa valjakkoajoon ja monet perivät isältään vaikeahkon luonteen - Range on erityinen poikkeus jonka sanotaan vahvistavan tämän säännön. Troublemaker lopetettiin 18-vuotiaana orin karattua toisen orin aitaan ja loukkaannuttua tappelussa vakavasti.

Isänisä, rautias hannoverori Distraction oli sisukas yhden ihmisen hevonen joka kilpaili ensin kouluratsastuksessa ja myöhemmin valjakkoajossa omistajansa innostuttua harjoittelemaan sitä. Halutessaan Distraction oli erittäin mukautumiskykyinen, mutta väärän ihmisen kanssa se ei tehnyt yhtään mitään ilman pakottamista. Distractionin menestys kisakentillä jäi melko vaatimattomaksi sillä saralla hieman kokemattomamman omistajan takia ja näin ollen se jätti jälkeensä vain viisi jälkeläistä, pääasiassa omistajan tutuille. Ori eli lähes 30-vuotiaaksi ja oli loppuun saakka samalla omistajalla satunnaisena maastohevosena kunnes ori nukahti ikiuneen vanhuuden uuvuttamana.

Isän emä New York Lady oli musta, suuri suomalainen puoliverinen tamma. Lady kilpaili valjakkoajossa ja asui Distractionin naapuritallissa. Valjakkoajosssa tammasta ei tullut koskaan mitään menestyjää, sillä se oli äärimmäisen kovaluonteinen tammaksi ja suorastaan hankala ajaa. Ne kisat joista Ladyn kanssa selvittiin kunnialla läpi päättyi sijoitukseltaan usein häntäpäähän. Tammassa tai tamman liikkeissä ei muutoin ollut mitään vikaa, mutta lievä vastahakaisuus ja jännittyneisyys vaikuttivat pisteisiin tavattomasti. Troublemaker sai alkunsa oikeastaan puolivahingossa kun Lady jäi lomalle kilpailemisesta ja hevosten omistajakaverukset saivat eräänä iltana ajatuksen astuttaa Ladyn Distractionilla. Kun matkaa toiselle tallille oli vain puoli kilometriä ajatus oli suorastaan liian helppo toteuttaa ja he kävivät tuumasta toimeen. Troublemaker jäi Ladyn ainoaksi varsaksi, sillä Lady stressasi todella paljon varsasta huolehtimista ja kuihtui lähes luurangoksi.

Emä Beach Game oli kovasukuinen tamma, joka itse kisasi kuitenkin vain vaativia valjakkoluokkia. Luonteeltaan tamma oli liian pehmeä ja herkkä menestyäkseen vaikealla tasolla ja herkkyyden vuoksi menestyminen oli hyvin vaihtelevaa myös vaativissa luokissa. Beach Gamen omistaja kertoi ottaneensa haasteen tamman herkkyydessä vastaan vain ja ainoastaan tamman kauneuden ja sirouden takia. Beach oli melko vaalea ruunikko ja sen liikkeet olivat hyvin hienostuneet ja tanssimaiset. Kun tammasta ei tullut tasaisempaa suorittajaa vielä vanhempanakaan, siirtyi se kokonaan siitokseen ja sai seitsemän jälkeläistä. Jälkeläisistä tuli emäänsä parempia suorittajia onnistuneiden orivalintojen johdosta.

Emänisä, musta suomalainen puoliverinen ori Gameboy oli muutaman kauden ajan lyömätön Suomen vaikeissa valjakkoluokissa. Hallitsemisvuosien jälkeen tapahtui kuitenkin jotain joka tiputti orin tarkkuuden ja kunnon puoleen aiemmasta eikä Gameboy enää noussut entiselle tasolleen takaisin. Ori siirtyi epäonnistuneen paluun jälkeen siitokseen ja nauttikin rauhallisista päivistään valtavasti, mutta kukapa ei jos saisi viikottain vieraakseen toistaan upeampia tammoja? Gameboy astui vuosittain kymmeniä puoliveritammoja eri painotuksilla ja suurin osa varsoista osoitti todellista monipuolisuutta, mutta yksikään ei noussut missään lajissa huipulle saakka. Gameboyn jälkeläisistä muodostui suuri joukko parempia harrastehevosia ja monet tammoista pääsivät vaikuttamaan siitokseen jo nuorina.

Emän emä Big Mama oli rautias, 163 senttinen suomalainen puoliverinen. Ulkomuodoltaan se oli melko ruma, mutta luonteeltaan täyttä kultaa. Tamman peruskäsittelyssä ei ollut kenelläkään mitään ongelmia ja Mama oli oikea "kaikki käy!" tyyppi. Ajaessa Mama vaati hieman enemmän pystyäkseen parhaaseensa, mutta oli aloittelijallakin täysin perustoimiva ja varma yksilö. Mama kilpaili ensin vuosia noviiseissa luokissa, mutta omistajanvaihdoksen myötä nousi nopeasti vaikealle tasolle saakka ja kisasi niissä 16-vuotiaaksi saakka. Kisauran jälkeen Mamaa koetettiin siitokseen, mutta tamma jäi ensimmäisellä kaudella tyhjäksi ja tiinehtyi seuraavanakin kesänä vasta kolmanteen kiimaan. Huonon tiinehtyvyyden takia Big Mama sai vain kaksi jälkeläistä, joista molemmat pääsivät kisaamaan valjakkoa ja omasivat emäänsä paljon paremman rakenteen.

VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Eucarya Warmbloods 22.03.2016 3/30
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Delicate 29.01.2016 4/21
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Vehkakorpi 29.01.2016 4/21
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksiköille Tuiskula 14.01.2016 4/24
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksiköille Tuiskula 12.01.2016 2/24
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksiköille Silkes 10.01.2016 2/16
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksiköille Yentel ponies 25.12.2015 2/19
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Ruuti 12.12.2015 3/18
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Serellenders 02.12.2015 1/30
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Tuiskula 17.11.2015 6/36
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Breandan 29.04.2015 3/22
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Breandan 28.04.2015 2/22
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Breandan 27.04.2015 3/22
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Breandan 26.04.2015 1/22
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Wyat Shetlands 13.04.2015 2/39
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Wyat Shetlands 10.04.2015 3/22
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Wyat Shetlands 07.04.2015 4/22
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Wyat Shetlands 05.04.2015 4/22
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Kilpailukeskus Holmberg 30.03.2015 1/28
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Kilpailukeskus Holmberg 29.03.2015 2/28
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Kilpailukeskus Holmberg 28.03.2015 4/28
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Kilpailukeskus Holmberg 25.03.2015 4/28
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Wyat Shetlands 13.03.2015 3/40
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Konkkaronkka 14.02.2015 4/40
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Konkkaronkka 02.02.2015 1/40
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Konkkaronkka 29.01.2015 2/40
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Konkkaronkka 28.01.2015 4/40
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Konkkaronkka 27.01.2015 5/40
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Kilpailukeskus Holmberg 23.01.2015 2/20
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Konkkaronkka 18.01.2015 2/19
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Konkkaronkka 14.01.2015 1/19
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Konkkaronkka 12.01.2015 2/19
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Konkkaronkka 10.01.2015 2/19
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Konkkaronkka 06.01.2015 4/19
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Konkkaronkka 05.01.2015 3/19
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Kilpailukeskus Reiter 04.01.2015 1/29
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Claridge Stud 03.01.2015 4/20
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Claridge Stud 02.01.2015 1/20
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Kilpailukeskus Reiter 01.01.2015 1/29
VVJ valjakkoajo, vaikea yhdistetty yksilöille Konkkaronkka (VVJ cup) 31.12.2014 4/35

16.07.2016: Hemmottelupäivä
Range on jäänyt jo muutaman viikon aivan liian vähälle huomiolle, joten varasin tänään koko illan vain ja ainoastaan oria varten. Aloitin orille varatun hemmotteluhetken pitkällä, lähes tunnin mittaisella harjaustuokiolla. Harjasin orin läpi useammalla harjalla ja viimeistelin työni jäljen pehmoisella luonnonharjaksisella harjalla jonka jälkeen Rangen tumma karva suorastaan säihkyi! Ori oli todella rentoutunut ja unelias koko toimenpiteen ajan. Jatkoin puuhaa vielä harjan siistimisellä, sillä parin päivän päästä meillä olisi Rangen kanssa viimeisiä varsinaisia tulikokeita: orin valjakkoajon laatuarvostelupalkinto uusittaisiin ja vaaleanpunaisissa haaveissani kiilteli ykköspalkinto. Tehdessäni pikkutarkkaa työtä harjan kanssa alkoi Range hieman tympääntyä epämääräiseen sähläämiseeni joka kesti aivan liian kauan, mutta silti se jaksoi seisoa aloillaan vaikka ilme kertoi kyllä enemmän kuin tuhat sanaa.

Pitkän hoitorupeaman jälkeen muutin suunnitelmani kevyestä kärryttelylenkistä ratsastukseen. Laitoin orille satulan selkään, otin sen tallipihalle ja nousin ratsaille. Lähdimme kohti rentoa maastolenkkiä jolla pääsisimme myös hieman kahlailemaan rantaan. Range käveli rennosti pitkällä ohjalla korvat hörössä eteenpäin ja saatoin myös itse rentoutua luottohevoseni selässä täysin. Ilta oli täydellinen: monen sateisen päivän jälkeen aurinko paistoi lämpimästi ja saatoin vain kuunnella lintujen laulua. Puolessa tunnissa olimme jo rannalla, jossa Range hörppäsi ensin pitkän kulauksen vettä ja jäimme sen jälkeen toviksi kahlailemaan polvia myöten rannan tuntumaan. Orilla oli selvästi hauskaa, sillä se innostui kauhomaan vettä myös minun päälleni!

Rannalta palasimme samaa reittiä takaisin tallille ja Range pääsi varusteiden purkamisen jälkeen vielä hetkeksi solariumiin paistattelemaan. Ori ottikin siellä täysin rennosti ja alkuun vain haukotteli! Solariumhetken jälkeen se pääsi takaisin ulos omalle laidunpalstalleen ja saatoin jatkaa omia askareitani vesien tarkastuksen parissa.

10.06.2016: Pesupäivä
Ilma oli erittäin paahteinen ja hiostava. Range näytti katoksessaan aivan läkähtymäisillään olevalta, joten päätin orin pääsevän vilvoittelemaan ensin viileään pesuun ja sen jälkeen lepäämään viileään talliin iltapäiväksi. Range tulikin erittäin mielellään mukaani aitauksestaan ja vein sen suoraa tietä pesupaikalle. Sidoin orin kiinni melko löysällä narulla ja se ensin hieman hätkähti kuulessaan vesiletkun äänen. Aloitettuani varovaisesti kastelemaan ensin orin jalkoja se rentoutui kuitenkin silmissä ja näytti erittäin helpottuneelta.

Suihkuttelin orin melko nopeasti läpi vesiletkulla ilman kummempia pesemisiä, mutta jalkoihin käytin hieman enemmän aikaa. Harmikseni huomasin toisessa takasessa hieman nestessä ja toivoin sen lähtevän laskemaan reilulla kylmäyksellä. Kylmäyksen jälkeen olinkin tyytyväinen huomatessani pientä muutosta ja laitoin jalkaan vielä linimenttiä kun jätin Rangen viileään karsinaan syömään päiväheiniään ja lepäämään.

21.10.2015: Valjakkovalmennus, valmentajana felissa
Tänään pääsin valmentamaan Creimeiden ja Helon yhteisomistuksessa olevaa upeaa puoliverioria Derangementia eli tutummin Rangea. Reipas ja herkkä ori on jo kuulemma kilpaillut Vaikea-tason luokissa, mutta tänään hiottaisiin silti hieman Vaikean yksilökouluohjelman asioita. Creimeide oli vasta valjastamassa oria tallissa kun saavuin Serellendersiin, joten ehdimme hyvin keskustella hevosesta sekä valjakon tavoitteista. Aloitimme kentällä alkuverryttelyt, mutta kirpeä syyssää ajoi meidät pian maneesiin. Pyysin Creimeideä muistelemaan kouluohjelmaa samalla kun verryttelee oria ja käy kaikki askellajit läpi.

Seuraavaksi pyysin valjakkoa aloittelemaan kunnolla työskentelyn ja tekemään erikokoisia ympyröitä ja suunnanvaihdoksia pikkuhiljaa ravia kooten, jotta ori vetristyisi kunnolla ja joutuisi keskittymään kunnolla. Seuraavaksi pyysin valjakkoa menemään pitkillä sivuilla lisättyä ravia ja mietin itsekseni naureskellen, miksi näin osaavaa ja hyvännäköistä valjakkoa pitäisi enää edes valmentaa. Range vastasi nopeasti apuihin ja kuunteli keskittyneesti kuskin pienimpiäkin apuja. Ravailun jälkeen pyysin Creimeideä nostamaan vasemman laukan ja tekemään noin 40 metrin ympyröitä kuten kouluohjelmassakin, sekä vaihtamaan laukkaa kootun ravin kautta tehden ympyröitä myös oikeassa laukassa. Valjakon meno ei enää näyttänyt niin kevyeltä ja täsmälliseltä kuin alussa ja Range alkoikin näyttää tylsistymisen merkkejä. Seuraavaksi vuorossa oli välikäynnit, joiden aikana keskustelimme Creimeiden kanssa orin tylsistyneisyydestä, sekä siitä, mitä sille on tehty tai voisi tehdä.

Välikäyntien jälkeen pyysin valjakkoa suorittamaan koko kouluohjelman ja siirryin itse groomin paikalle tarkastelemaan suoritusta, joka sujui suurimmaksi osaksi todella hyvin. Loppupuolella Range alkoi selkeästi kyllästyä kouluohjelman vääntämiseen eikä olisi millään viitsinyt enää edes poistua radalta harjoitusravissa, joten lopetimme suosiolla onnistuneeseen suoritukseen. ”Huomenna teillä onkin varmaan maastoilupäivä?” virnistin tuskastuneelle Creimeidelle Rangen hidastellessa kärryjen edessä.